Tänään alkoi koulussa kokkikerho ja olin innolla mukana. Me tehtiin vaahtokarkkeja, daimia ja keksejä.

 Keksit tehtiin ihan valmiista Sunnuntai ainepaketista (lisättiin vaan rasvaa ja vettä), mutta muut tehtiin itse. Keksit on silti tosi hyviä ja helppoja. Vaahtokarkkien ja daimien ohjeet saatiin opelta, mutta en tiedä mistä ne on. Laitan ohjeet kuitenkin tähän, että löydän helpommin seuraavan kerran. Oli meinaan hyviä *virn*

Appelsiini-vaahtokarkit n. 40 kpl

8 liivatelehteä
1 3/4 dl sokeria
1/4 vaaleaa siirappia
3/4 dl vettä
2 munan valkuaista
1 appelsiinin raastettu kuori
(kanelia)

Liota liivatetta runsaassa vedessä. Keitä sokeria, vettä ja siirappia, kunnes lämpötila on 131 astetta. Penslaa koko ajan kattilan reunoja vedellä, jotta sokeri ei kiteytyisi.

Vatkaa valkuaiset kovaksi ja lisää sokeriliemi voimakkaasti vatkaten. Mausta kanelilla ja raastetulla appelsiinin kuorella. Purista vesi liivatteesta ja sulata se kasarissa. Lisää liivate seokseen voimakkaasti vatkaten. Kaada vaahtokarkkitaikina muovitettuun vuokaan ja jähmetä muutama tunti pakastimessa. Leikkaa jähmettynyt seos kuutioiksi ja kierittele tomusokerissa ja maizenassa.

Marien Daimit

2 rkl voita tai margariiniä
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl siirappia
1 rkl kermaa
½ dl jauhettua mantelia tai pähkinää
1 dl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta
150g sulatettua suklaata

Sulata rasva kattilassa, lisää muut aineet. Sekoittele koko ajan noin 15 min. Mössö on hyvin sakeaa, joten älä pelästy. Kun huomaat, että seos alkaa hieman kovettua nostaessasi vispilää kattilasta, voit kaataa seoksen leivinpaperin päälle. Nosta toinen paperi päälle ja kaulitse ohueksi levyksi.

Sulata suklaa esim. mikrossa puolen minuutin jaksoissa 1 -1,5 minuuttia. Levitä suklaa levyn päälle, nosta hetkeksi jääkaappiin kovettumaan. Leikkaa terävällä veitsellä paloiksi.